Edellinen sivu Seuraava sivu

Tessa tutkiskeli paikkoja innoissaan, kunnes huomasi taas ne kolme ihmistä. Se juoksi tietty niiden luo moikkaamaan. Onneksi Tessa totteli ja tuli luokseni melkein heti kun kutsuin sitä. Laitoin Tessan taas kiinni, ja kun kuljimme niiden ihmisten ohi, huomasin kahden niistä halaavan ja itkevän. Kolmas puhui puhelimeen ja sanoi: ”Löysimme hänet nyt kuolleena..”

Kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä. Olikohan metsässä ruumis? Ja kuinkahan vähällä oli, että me olisimme Tessan kanssa löytäneet sen?

11. Mitä iloa on koirasta?

Koiran omistaminen vaikuttaa ihmisen terveyteen monella tavalla. Yksi tärkeimmistä on koiran mukanaan tuoma säännöllinen liikunta. Suurempaa motivoijaa en lenkille lähtemiseen keksi kuin koira.

Tutkimusten mukaan koiran silittäminen laskee verenpainetta. (Sillä edellytyksellä, että ihminen pitää kyseisestä koirasta.) Tosin keksin kyllä muutaman tilanteen, milloin koira myös nostaa verenpainetta.. mutta ei niistä sen enempää :)

Koirasta on myös paljon seuraa, ja sen kautta tutustuu moniin uusiin ihmisiin. Koirista riittää aina juteltavaa lenkkipolun tuttavuuksien kanssa. Monelle yksinäiselle ihmiselle koira voi olla korvaamaton. Ihminen haluaa olla rakastettu ja hyväksytty, ja koira voi antaa hänelle tämän tunteen. Koiran ja ihmisen välille voi kasvaa vahva tunneside. Lisäksi koira voi olla työkaveri (esim. poliisikoira).

Noutajia käytetään paljon terapiakoirina sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Tessakin voisi laittaa työhakemuksen vetämään ja hankkia osa-aikatyön. Sepäs olisikin kivaa, jos Tessan nimellä tipahtaisi postiluukusta sisään tilipussi kerran kuussa :)