« Edellinen sivu

Tessa pähkinänkuoressa

Tessa-koira on rodultaan ”kultainen labradorinnoutaja”, eli puoliksi labradorinnoutaja ja puoliksi kultainennoutaja. Tessa on syntynyt 20.8.2004 Viialassa, jossa hän vietti elämäsä kaksi ensimmäistä kuukautta seitsemän sisaruksensa kanssa. Tessaa voisi sanoa sikäli esikoiseksi, että se lähti ensimmäisenä pois kotoa maailman tuulia haistelemaan. Nuo tuulet veivät hänet Lappeenrantaan, johon hän kotiutui kahden opiskelijan elämää ilostuttamaan ja sekoittamaan. Tessa muistuttaa kenties enemmän labradorinnoutajaa, sillä sen karvat ovat melko lyhyet. Naama puolestaan on paljolti kultaisennoutajan näköinen, koska se ei ole niin leveä kuin labradorinnoutajalla. Väriltään Tessa on aivan valkoinen.

Seuraava sivu »

Sivuista

Sivusto on julkaistu syksyllä 2005. Päivittelen sivuja aina kun on jotain uutta kerrottavaa Tessasta.

Silmiesi edessä aukeaa virtuaalinen kirja. Olipa kerran Tessa -niminen opus pitää sisällään lähinnä koira–aiheisia kirjoituksia ja kuvia. Uusin blogaus löytyy etusivulta, josta se myöhemmin arkistoituu kirjoituksiin. Oman viestisi voit sutata suttupaperiin. Linkkejä muille sivuille löytyy kirjan takakannesta. Toivottavasti viihdyt!

Tekninen toteutus

Sivuston koodi on tyylitiedostoin muotoiltua validia xhtml-merkkausta. Sivut on testattu toimiviksi Microsoft Internet Explorerilla, Mozilla Firefoxilla ja Operalla. Paras resoluutio sivuston selaamiseen lienee 1152 x 864 tai suurempi. Ulkoasun toteuksen takana epäillään olevan Miika Aranto.